Verkkokaupan markkinointi – tärkeimmät markkinointikanavat

Zone Blogi
Jaa:

Oman verkkokaupan perustaminen on nykyään helppoa ja nopeaa, mutta verkkokaupan markkinointi ja muut myynnin kasvattamiseen liittyvät tehtävät ovat jo haastavampia. Niiden tekemiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, vaivaa ja pitkäjänteisyyttä. Tämän blogiartikkelin tavoitteena on auttaa sinua hankkimaan verkkokauppaan lisää ostavia asiakkaita.

Mitä on verkkokaupan markkinointi?

Uuden verkkokaupan markkinoinnin painopiste tulee olla korostetusti uusien asiakkaiden ja liikenteen hankinnassa. Vakiintuneen verkkokaupan tulee taas ottaa huomioon uusien asiakkaiden hankinnan lisäksi olemassa olevien asiakkaiden mahdolliset uusintaostot.

Vanhoja asiakkaita voi aktivoida uutiskirjeillä ja sähköpostimarkkinoinnilla. Se lisäksi heitä kannattaa aina lämmitellä ostoksen yhteydessä alennuksilla tulevista ostoista. Verkkokaupan digitaalisen markkinoinnin menetelmät voidaan mainiosti valjastaa palvelemaan molempia tavoitteita.

Pitkäaikaisia tuloksia tuoviin kanaviin panostaminen kuten hakukoneoptimointi ja sisältömarkkinointi luovat jatkuvuutta ja kannattavuutta liiketoimintaan. Kuitenkin usein verkkokaupan alkutaipaleella tarvitaan nopeasti lisää myyntiä ja sitä saa mainostamalla Google Ads :ssä, Facebookissa ja Instagramissa.

Miksi verkkokaupan markkinointi on tärkeää

Usein aloitteleva verkkokauppias miettii virheellisesti että asiakkaat kyllä löytää minut kun se kauppa on auki. Tämä ei ole ihan totta. Sillä kun verkkokauppa on rakennettu ja se on teknisesti toimiva, ollaan vasta ensimmäisellä askeleella. Verkkokaupan markkinointi tuo kaupan kassalle vauhtia ja sen tavoitteet voidaankin jakaa kolmeen osaan.

  1. Liikenteen hankkiminen: verkkokaupan tulee löytyä hakukoneella tehdyissä hauissa ja hyödyntää mahdollisimman paljon sosiaalisen median alustoja
  2. Uskottavuuden luominen: verkkokauppaan saapuva potentiaalinen asiakas pitää vakuuttaa siitä että ostoksia kannattaa tehdä juuri sinun verkkokauppassasi
  3. Uusintaostoon sitouttaminen: maksava asiakas pitää sitouttaa ja houkutella tulemaan ostoksille toistekin

Mistä kanavista verkkokaupan liikenne ja myynti yleisimmin syntyy?

Verkkokaupan liikenne ja myynti syntyy yleensä näistä markkinointikanavista. Lista on ainoastaan suuntaa antava, sillä jokaisen verkkokaupan tilanne on jokseenkin erilainen.

  1. Sisältömarkkinointi ja SEO 35%
  2. Google ads mainonta, 25%
  3. Brändiliikenne, 18%
  4. Sähköpostimarkkinointi, 6%
  5. Sosiaalinen media, 5%
  6. Display-mainonta, 1%
  7. Suositukset ja linkit, 9%
  8. Muut, alle 1%

Verkkokaupan markkinointi ja hakukoneen tärkeys

Hakukone on monelle verkkokaupalle ja verkkosivulle tärkein ja kustannustehokkain liikenteen lähde. Varsinkin Googlen orgaanisesta hausta saatavat kävijät tuote-, kategoria- tai blogisivulle ovat kullan arvoisia. On siis tärkeää, että verkkokauppa sijoittuu kärkisijoille mahdollisimman monen tuotteen kanssa, kun kauppaasi liittyviä hakuja tehdään.

Täytyy kuitenkin muistaa että orgaanisesta hakukonenäkyvyydestä kilpailee kaikki saman alan verkkokaupat, joten näkyvyyden eteen on tehtävä paljon töitä. Orgaanisten hakutulosten lisäksi hakukoneesta voi hankkia kävijöitä myös Google Ads ja Shopping-mainoksilla.

Tutustutaan ensin liikenteen kasvattamiseen hakukoneoptimoinnin avulla

Verkkokaupan hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimoinnin eli SEO:n avulla verkkokauppa löytyy paremmin luonnollisissa eli orgaanisissa hakutuloksissa.

Avainsanatutkimus

Hakukoneoptimoinnin ensimmäinen vaihe on aina avainsanatutkimus. Sen aikana selvitetään mitä hakusanoja ja hakufraaseja potentiaaliset asiakkaat käyttävät etsiessään tuotteita tai palveluita.

Tämä vaihe on ratkaisevan tärkeä uusien asiakkaiden hankinnassa. Sillä uudet asiakkaat ehkä eivät vielä tiedä hienosta kaupastasi yhtään mitään, vaan he haluavat löytää ratkaisun omaan ongelmaansa ja kirjoittavat tarvettaan kuvaavia avainsanoja Googleen.

Sen takia hakusanatutkimusta tehdessä kannattaa muistaa, että asiakkaat käyttävät usein erilaisia termejä kuin alan sanastoon vihkiytyneet ammattilaiset. Varsinkin tiedonkeruuvaiheessa eli ostoprosessin alussa ihmisillä ei vielä ole käsitystä siitä, mitä ovat etsimässä. Vähitellen tiedon keräämisen aikana he ymmärtävät paremmin mitä tuotetta he ovat etsimässä ja hakusanat alkavat täsmentyä.

Ostopolun loppupuolella tehdäänkin jo hakuja tuotteen nimellä ja sen yhteyteen liitetään jo haluttu brändi. Tällöin asiakas on jo ostamassa ja tavoitteena on löytää verkkokauppa, josta tämä tuote löytyy edullisesti ja sopivalla toimitustavalla.

Avainsanatutkimuksen aikana kerätään kattava lista hakusanoja ja ns. pitkän hännän hakulauseista, joiden perusteella verkkokauppasivustoa, sen rakennetta ja sisältöjä optimoidaan.

Pitkän hännän hakusanat keskittyvät ostopolun alkupäähän kun taas ostamiseen tähtääviä hakusanoja käytetään ostopolun loppupäässä. Tuotesivut optimoidaan ostopolun loppupäähän kun taas blogiartikkeleita kirjoittamalla hankitaan kävijöitä verkkokauppaan jo silloin kun asiakas ei vielä tiedä täsmälleen mitä hän haluaisi ostaa.

Digitaalinen markkinointi parhaimmillaan saa verkkokauppasi löytymään ostopolun kaikissa vaiheissa.

Seuraavaksi mennään tuotekuvausten hakukoneoptimointiin, sillä hyvin ja innostavasti kirjoitetut tuotekuvaukset parantavat verkkokaupan myyntiä.

Hakukoneoptimoidut tuotekuvaukset ja blogiartikkelit tähtäävät myynnin kasvattamiseen

Verkkokaupan kokonaisvaltainen hakukoneoptimointi edellyttää monipuolista tekstisisältöä. Ei riitä että sivustolla on etusivu, kategoriasivut ja tuotesivut, niiden lisäksi sivustolta tulee löytyä videoita ja blogiartikkeleita. Mitä enemmän verkkokaupassa on uniikkia sisältöä, sitä uskottavammalta verkkokauppa tuntuu sekä asiakkaan että Googlen näkökulmasta.

Runsas avainsana tutkimuksen perusteella kirjoitettu tekstisisältö tuo ilmaista liikennettä hakukoneesta. Mitä enemmän sivustolla on alaan liittyviä artikkeleita ja tuotteisiin liittyviä videoita, sitä useammilla hakusanoilla verkkokauppa löytyy Googlen etusivulta.

Kun potentiaaliset asiakkaat on houkuteltu kauppaan niin sen jälkeen sisältöjen pitää vakuuttaa kävijät aloittamaan ostoprosessi ja viemään se tilausvahvistukseen asti.

Seuraavaksi käydään läpi muutama hakukoneoptimoinnin kannalta tärkeä sisältöelementti.

Tuotekuvauksen teksti

Kun potentiaalinen asiakas saapuu hakukoneen kautta sivustolle, niin hän ei päädy verkkokaupan etusivulle, vaan hän saapuu suoraan etsityn tuotteen tuotesivulle. Eli ensimmäinen asia jonka hän verkkokaupasta näkee on tuotekuva, tuotteen otsikko ja tuotteesta kertovat teksti.

Asiakas arvostaa sitä, että tuotteesta löytyy heti samalta sivulta riittävästi informaatiota. Esittele tuotteen ominaisuudet, sen eri vaihtoehdot, kuten värit, koot, mitat sekä sen käyttötavat ja toiminnot. Monille kuluttajille on tärkeää tuotteen ekologisuus, kestävyys ja muut tämän tyyppiset tiedot.

Tuotekuvausten tekstit tulee olla aina uniikit ja itse kirjoitetut. Moni aloitteleva verkkokauppias tekee tässä kohtaa virheen, varsinkin jos he ovat tuotteiden jälleenmyyjiä. Tuotteiden valmistaja on antanut heille valmiit tuotekuvaustekstit ja ne kopioidaan suoraan omaan kauppaan. Tämä ei kuitenkaan kannata, sillä hakukoneet arvostavat ei-kopioitua tekstisisältöä. Omat, yksilölliset tekstit saavat verkkokauppasi erottumaan muista ja ne parantavat hakukonesijoituksia.

Tuotekuvat

Kuvien ja videoiden suosio jatkaa internetissä kasvuaan. Google on reagoinut trendiin suosimalla hakutuloksissa sellaisia sivuja, joissa on originaaleja kuvia ja videoita. Jos verkkokauppaan on mahdollista saada omaa kuvamateriaalia, niin se luo sivustolle yksilöllisen vaikutelman, saat lisää hakukonenäkyvyyttä ja pystyt erottumaan kilpailijoista.

Hyvät kuvat auttavat esittelemään tuotteiden mittasuhteet ja yksityiskohdat. Niistä kannattaa ottaa kuvia monesta eri kulmasta, jolloin potentiaalinen ostaja saa sen kokoluokasta ja muodoista oikean käsityksen. Tämä ehkäisee myös palautuksia.

Videot

Videoita on nykyään helppo tehdä. Voit tehdä esimerkiksi unboxing-videon, jossa avaat tuotepaketin ja kääntelet tuotetta kameran edessä. Jos et ole aikaisemmin tehnyt videoita, niin aloita niiden tekeminen parhaiten myyvästä tuotteesta.Videon avulla se saattaa nousta hakutuloksissa entistä korkeammalle, jolloin saat nopeasti tuloksia aikaiseksi.

Toinen hyvä esimerkki on erilaiset ohjevideot, joiden avulla vakuutat asiakkaan siitä että tuote on helppo käyttää ja apua löytyy tarvittaessa asiakaspalvelusta. Videot kannattaa ladata Youtubeen ja sieltä upottaa verkkokauppaan, jolloin voit saada myös sieltä liikennettä kauppaasi. Youtube-upotukset nostavat myös sijoituksia hakukoneessa.

Blogin kirjoittaminen eli sisältömarkkinointi

Verkkokaupan sisältönä voi olla myös blogiartikkeleita. Ennen artikkelien kirjoittamista tee avainsanatutkimus. Sen perusteella valitse artikkelin aihe. On järkevämpää kirjoittaa aiheesta, jossa on jo jonkin verran kuukausittaisia hakuja. Suosi blogiartikkelien aiheena pitkän hännän hakusanoja kuten ”parhaat lenkkitossut ikääntyneille” tai ”autovakuutus nuorelle kuskille”.

Artikkelit on hyvä olla samalla kertaa informatiivisia että hauskoja luettavia. Ne voivat olla esimerksi käyttövinkkejä, tuotevertailuja, tsekkilistoja tai asiakaskokemuksia. Älä kirjoita blogitekstejä tyrkyttävästi vaan tarjoa lukijalle arvoa. Niiden tarkoitus on auttaa potentiaalista asiakasta ratkaisemaan ongelmiaan jo etukäteen. Artikkelit löydetään yleensä ostopolun alkuvaiheissa, ja niiden tarkoitus on herättää asiakkaan kiinnostus ongelman ratkaisuun.

Hakukoneoptimoinnin näkökulmasta blogiartikkelit ovat tehokas työkalu. Kun kirjoitat tärkeän avainsanan ympärille pitkän, laadukkaan ja asiantuntevan tekstin, niin se vaikuttaa yleensä positiivisesti hakukonesijoituksiin. Verkkokaupan markkinointi vain hyötyy tästä.

Google hakusanamainonta – verkkokaupan markkinoinnin nopein työkalu

Google mainonta on nopea ja tehokas asiakashankintakeino. Sen avulla voidaan tavoitella avainsanoja, joilla ei vielä sijoituta hakukoneoptimoinnin avulla Googlen etusivulle.

Mainonta on käytännössä pakollista aloittelevalle verkkokaupalle. Vaikka olisit kirjoittanut kymmeniä artikkeleita verkkokauppasi tuotteista, niin siltikin hakukoneoptimoinnin tulokset alkavat näkyä vasta 3 kuukauden kuluttua.

Google Ads

Google Ads mainokset näkyvät Googlen hakutulossivulla ennen orgaanisia hakutuloksia sekä sivun alalaidassa. Mainostaja saa itse määritellä, millä hakufraaseilla mainokset näkyvät. Mainostettavien sanojen valinnassa kannattaa hyödyntää aikaisemmin tekemääsi avainsanasuunnitelmaa.

Mainoksia tehdessä näet Googlen avainsanasuunnittelijasta arviot hakusanojen kuukausittaisista hakumääristä. Hakumäärät päivittyvät todellisiin lukuihin vasta kampanjan käynnistyttyä.

Muista että näkyvyydestä kilpaillaan sekä muiden mainostajien kanssa että orgaanisten hakutulosten kanssa. Mainosten hinnoittelu vaihtelee kilpailutilanteen mukaan. Mitä kilpaillumpi hakusana, sitä enemmän mainos maksaa. Eli jokaisesta mainoksen klikkauksesta maksetaan Googlelle, kun taas orgaanisten hakutulosten klikkaukset ovat ilmaisia.

Google shopping ads

Google on luonut Shopping-kampanjat ja Shopping-mainokset erityisesti nettikauppojen hakusanamainonnan työkaluksi. Shopping-mainokset antavat tuotteesta kattavat tiedot jo ennen mainoksen klikkaamista. Tämä säästää rahaa mainostajalta ja helpottaa asiakkaan ostoprosessia, sillä hän voi vertailla tarjontaa suoraan hakutuloksissa.

Shopping-mainos sisältää tuotteen kuvan, nimen ja hinnan. Tämä mainostyyppi tuo verkkokauppaan kävijöitä, jotka ovat valmiita ostamaan. Google shopping mainokset saat käyttöösi liittymällä Google kauppiaskeskukseen.

Mainosten laatupisteet ja hinta

Hakukoneoptimoinnin yhteydessä käytiin läpi että tuotesivut teksteineen tulisi olla laadukkaat, informatiiviset ja itse kirjoitetut. Myös maksettujen mainosten yhteydessä sivujen tulee olla laadukkaat.

Kun potentiaalinen asiakas näkee mainoksen Googlessa ja klikkaa siitä tuotesivulle. Google arvostaa sitä että asiakas jää verkkokauppaan eikä klikkaa heti takaisin hakutuloksiin etsimään parempaa informaatiota tuotteesta. Tästä hakukone päättelee, että tämä mainos oli hyödyllinen hakijalle. Tämä signaali nostaa mainoksen laatupisteitä Googlen silmissä ja mainoksen hinta laskee ja sijoitus paranee.

Google-mainonnalla voi saada aikaan erinomaisia tuloksia, vaikka mainonnan konversio liikkuu tyypillisesti 1-2 prosentin välillä.

Verkkokaupan markkinointi sosiaalisen median avulla – Facebook ja instagram

Verkkokauppa voi mainostaa sosiaalisessa mediassa Facebook-luettelon avulla. Se on kätevä menetelmä automatisoida isoja määriä mainontaa. Se toimii Facebookissa ja Instagramissa. Sen avulla voit tuoda kaikki verkkokaupan tuotteet nähtäville Facebookiin, ja luoda niille mainoksia ilman manuaalista päivittämistä. Tätä kutsutaan dynaamiseksi mainonnaksi. Olet ehkä nähnyt jonkun muun tekemiä dynaamisia Facebook-mainoksia silloin, kun olet vieraillut kilpailijan verkkokaupassa ja myöhemmin nähnyt selaamiasi tuotteita Facebookin uutisissa. Facebook luettelo pystyy tuomaan tuotteet suoraan Googlen kauppiaskeskuksesta RSS-tuotesyötteen avulla.

Facebook ja Instagram kaupankäynnin hallinta

Kaupankäynnin hallinnassa käytettävää RSS-tuotesyötettä kutsutaan verkkokaupan integraatioksi. Facebook-kaupan ja luettelon pääset luomaan Facebookin kaupankäynnin hallinnassa.

Uutiskirjeet ja sähköpostimarkkinointi – markkinointia vanhoille asiakkaille

Sähköpostimarkkinointi herättää Suomessa edelleen ristiriitaisia tunteita. Useimmiten vain vanhasta tottumuksesta, sillä melkein jokainen meistä on jonkin ison verkkokaupan sähköpostilistalla ja hyödyntänyt sieltä saatuja tarjouksia. Joten miksi pienemmät verkkokaupat eivät voisi tehdä menestyksekkäästi sähköpostimarkkinointia?

Tutkimusten mukaan hyvin toteutettu sähköpostimarkkinointi tuottaa korkeimman ROI:n verkkokaupan markkinoinnissa. Isommilla verkkokaupoilla ROI on jopa 36X.

Sähköpostimarkkinointi sisältää:

  • Uutiskirjeen tekeminen
  • Promosähköposteja
  • Tilausvahvistus
  • Hylätyn ostoskorin muistutus
  • Arvostelu- ja arviointipyynnöt
  • Informatiivisia ja hyödyllisiä viestejä liittyen tuotteiden hyödyntämiseen
  • Viihdyttävät viestit
  • ja paljon muuta…

Sähköpostimarkkinoinnin avulla pystyy sitouttamaan vanhoja asiakkaita. Tyytyväiset asiakkaat ja uusintaostot ovat verkkokaupan menestyksen tae. Myös uusia kävijöitä kannattaa aina houkutella liittymään sähköpostilistalle esimerkiksi tarjoamalla -20% alennuksen ensimmäisestä ostoksesta.

Sähköpostimarkkinointi on tärkeä viestintäkanava verkkokaupan ja asiakkaan välillä. Joten laadukkaiden sähköpostien saaminen verkkokaupasta on asiakkaalle tärkeää. Sillä nykyään monet asiakkaat pitävät loukkauksena ellei verkkokauppa tarjoaa heille tarjouksia tai viestintää oston jälkeen.

Lue lisää miten voisit hyödyntää uutiskirjettä verkkokaupan markkinoinnin apuna.

Konversio-optimointi

Verkkokaupan markkinointiiin läheisesti liittyvä konversio-optimointi on myös osa verkkokaupan asiakashankintaa. Konversio-optimoinnin keinoin pyritään tunnistamaan asiakkaan ostoprosessissa hetkiä, jotka saavat asiakkaan poistumaan ilman tilauksen tekemistä. Onnistuneen konversio-optimoinnin jälkeen samasta verkkokaupan kävijämäärästä saadaan enemmän myyntiä aikaiseksi. Tutustu konversion parantamiseen verkkokaupan konversio-optimointi artikkelissa.

Johtopäätös

Verkkokaupan markkinointi voi tuottaa suuria tuloksia. Eniten kannattaa panostaa itse omistamiin kanaviin eli verkkokaupan hakukoneoptimointiin, sisältömarkkinointiin ja sähköpostilistan keräämiseen. Silloin et ole riippuvainen muiden alustojen muutoksista, vaan omistat itse oman liikenteesi. Moni meistä on kokenut esimerkiksi Facebooki tai Pinterestin muutoksia, joiden jälkeen aikaisemmin ilmainen tai edullinen liikenne loppui tai muuttui kannattamattomaksi. Panosta kuitenkin myynnin kasvattamiseen myös some-alustojen avulla sillä niistä saatava liikenne voi yllättäen räjäyttää kävijämäärän verkkokaupassa. Monipuolisuus takaa menestyksen.


Muut artikkelit verkkokaupan perustamisesta

Olemme kirjoittaneet 10 artikkelin oppaan verkkokaupan perustamisesta ja markkinoinnista. Alla olevista artikkeleista löydät lisää hyödyllistä tietoa Woocommerce-verkkokaupan pyörittämisestä ja jatkokehittämisestä.

    • Mietitkö millaisen WordPress-teeman valitset verkkokauppaan tai uuteen kotisivuusi? Lue artikkelimme miten valita WordPress-teema verkkokauppaan tai verkkosivustolle

    • Millaisia maksutapoja olisi hyvä olla verkkokaupassa? Tästä artikkelista löydät vinkkejä verkkokaupan maksutapojen valintaan.

    • Mietitkö mikä verkkokauppa-alusta olisi sopiva yrityksesi tarpeisiin, budjettiin ja taitotasoon? Tutustu nopeasti perustettavaan Woocommerce verkkokauppa-alustaan

  •  

Suositut postaukset

Zone+ sovellukset helpottavat verkkosivun päivittäistä hallintaa

Zone Blogi
Zonen webhotellipalveluiden käyttöönottoon liittyy useita etuja, kuten joukko maksuttomia sovelluksia, jotka helpottavat verkkosivuston hallintaa. Zone+...

Kiinalainen vesikidutus ajaa WordPress-sivustoja hulluksi

Ardi Jürgens
Moni on varmasti kuullut kiinalaisesta vesikidutuksesta eli toimenpiteestä, jossa kahlitun uhrin päälakeen tiputetaan hitaasti jääkylmää vettä,...

Näin tekoäly voi auttaa sinua luomaan kotisivun

Zone Blogi
Verkkosivuston rakentaminen voi olla melkoinen urakka. Ensin pitää suunnitella rakenne, tuottaa sisältöä ja varmistaa, että sivusto on käyttäjälle...

Automaattisesti otettavat tilannekuvat ja pidempi varmuuskopioiden säilytysaika

Ingmar Aasoja
Meillä on ilo ilmoittaa, että Zonen Pro-verkkoisännöintipalvelun käyttäjille on nyt saatavilla automaattiset jokaöiset Zone+-tilannekuvat, ja varmuuskopioiden...